maanantai 29. kesäkuuta 2015

Vallattomat hernekepit

Hernekeppien pitää olla suoria, oksattomia ja ne on aseteltava siistiin ja symmetriseen aitamuodostelmaan. Jos mahdollista, käytä höylättyjä nelikulmaisia rimoja särmän vaikutelman luomiseksi. Ja pöh. Mietin mistähän se tuommonenkin ajatus päähän on tarttunut?
Tänä vuonna hernekepit ovat vallattomia, oksaisia ja vinkuroita. Osoittavat kuka minnekin :) Ja ihan vaan siksi, kun pitää pikkusen kapinoida, sotkea urautuneita aatoksiaan. 
Vallattomia ovat myös kasvilavojen istutukset. Sikin sokin maissit, tillit, pavut, salaatit ja herneet. No vähän rivintapaisissa muodostelmissa kuiteskin ;)

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Veeruskan synttärimekko 1

Se oikea kevät meni sumussa, sisäkorva temppuili. Käsityöt paitsiossa siinä pyörityksessä. Vähitellen into taas nousee. Aloitin varovaisesti ompeluhaasteen yllärikankaalla. Tuli harmaata rusettikangasta. Ei siis yhtään minua, eikä ainakaan poikalapsia varten. Eikä harmaana vaalealle kummitytöllekään. Talvella taaplasin töissä painantaa ja värjäystä ja sieltä jääneen innostuksen vallassa värjäsin kankaan pinkiksi ja ompelin kummitytön kesämekoksi. Tuli Minnin rusettikauppafanille justiinsa hyvä :) Ottobren Giant Apple ja koko 98 cm.

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Jatketun kevään mekko

Rakastan kevättä. Pidän erityisesti siitä tunteesta ja ajatuksesta, että koko ihana kesä on edessä. Olen edelleen kevätvaiheessa, odotan kesän alkamista. Tämä kevätvaihe on kovin pitkä, pelottaa että hyppään suoraan syksyyn. Kesä jää tällä menolla kokematta. On tultava tähän hetkeen. Varustauduttava tähän "kesään" pidemmällä kesämekolla, tarvittaessa sukkahousuilla ja villasukilla. Kaapissa on roikkunut vuosia yksi helmi, kaunis luonnonvalkea puuvillainen tuliaismekko. En osaa pitää sitä, se päällä tuntuu ja näyttää morsiamelta. Pehmeä ja ihana kaikin puolin muuten.
Perjantai-iltana se iski, viisi minuuttia ennen kangaskaupan sulkemista: VÄRJÄÄN SEN! Kipitin ylämäkeen, ehdin ja pesukone hoiti homman. Jatketun kevään mekko. Väri on niiiin kirkas, että se valaisee koko olohuoneen limenvihreäksi sisällä kuivaessaan. Tuosta saa energiaa, jos mistä.
Piti tulla vielä lisäämään sovituskuva, kun Lauri nappasi niin eläväisen verrattuna puussa lötköttävään mekkoon :)

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Korennon kuoriutuminen











Silloin ihminen on lomalla...

... kun ei ole kiire ja on aikaa rauhassa ihmettellä luonnonihmeitä vaikka tuntikaupalla :)