tiistai 24. maaliskuuta 2015

Langanloppujen tuhoamista

Kevään ensimmäinen flunssa alkaa olla voiton puolella. Äänetönnä sohvassa maatessani katsoin digiboksille nauhoitetut elokuvat, joita olin säilönyt tämmöistä tilannetta varten. Eilen happi oli sen verran heikko, ettei kutimet siinä samalla viuhuneet mutta tänään oli jo virtaa sen verran enemmän, että puikot kilisivät ja keskeneräiset neulomukset valmistuivat. Langanloppuja koitin tuhota näihin hiihtolomalla aloitettuihin villasukkiin. Kokeilin ensimmäistä kertaa kahden sukan neulomista yhtä aikaa pyöröpuikolla. Ohjeistusta löytyy googlettamalla. Sukat on aloitettu kärjestä ja lankaa vaihdettu aina kerän loppuessa. Nätit nuo eivät ole, mutta toimivat perussukat ;)
Nättiä sen sijaan syntyi, kun jatkoin lankojen hävittämistä nukenvaatteita neulomalla :) Ekat versiot villatakista, lapasista ja piposta onnistuivat ilman purkamisia. Takki on neulottu ylhäältä alaspäin yhtenä saumattomana kappaleena seiskaveikasta. Lapaset ovat Woolia ja pipo Nalle-lankaa. Näistä olisi helppo raapaista tänne ohjeetkin, olisiko kiinnostusta? Ja kummitytöt luettelee sitten tänne perään, että minkä väriset kamppeet teen Tähkäpäälle ja Tuhkimolle :)

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Lomaviikolla askarreltua

Ulkona on aivan huikea sää, aurinko paistaa, linnut laulavat ja lumipenkat sulavat kohisten. Harmi kun lomaviikolla ei aurinkoa näkynyt. Mutta nautitaan sitten nyt! Vaihdan jalkaan goretexit ja painun kahlaamaan tuonne sohjoon, naama nätisti aurinkoa kohti.
Lomaviikolla lyhensin hieman keskeneräisten töiden -listaa ja maalasin säilytyspurkkeja ja tuon kynttilänjalan, joka on ehkä aiemmin toiminut tuhkakuppina. Pohjalle valkeaa suhumaalia, pintaan pitsiliina ja sinistä maalia (Idea Oma Koppa -blogista).

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Lomailua, aivot narikassa.

Tulihan se odotettu hiihtoloma viimein! Tälle lomalle ei suunniteltu erityistä ohjelmaa, ei pitkiä reissuja eikä isoja remontteja. Työhuoneenkin sain siivottua jo heti maanantaina, joten nyt olen vaan ja hölläilen. Työhuoneesta löytyi epämääräisiä seiskaveikkanyssäköitä. Päätin neuloa niistä raitasukkia, ihan vaan kuluttaakseni langanloput pois. Suunnitelmissa oli perussukkaa aivottomasti neuloen, samalla kun kahtelen Strömssön tallennuksia ja juon pannutolkulla kahvia, ah mikä ihana loma!
Ennen kuin huomasinkaan, olin kuitenkin etsiskellyt netistä ohjeet kahden sukan neulomiseen samanaikaisesti pyöröpuikolla, kärjestä aloitettuna. Olinkohan kokeillut tätä jo aiemmin... Olin ainakin lukenut miten se tapahtuu, koska sain sukat aluilleen ilman suurempia ohjeen lukemisia, kuvat riittivät konsultaatioon ;)
Kannattaa kokeilla, varsinkin jos toisen sukan neulominen aina tympii, tai ei tiedä minne asti samanväriset langat riittävät tai käsiala vaihtelee mielialan mukaan. Eivätkä puikotkaan kilise! Voin opettaa :)

Ja nyt mie vaan neulon, kahtelen Stömssötä ja juon kahvia. Ainakin tuonne kantapäihin asti.