torstai 31. heinäkuuta 2014

Vesikamerat valmiina!

Keskeneräiset vesikamerat ovat saaneet lopullisen silikonitiivistyksen ja odottelevat mökkilaiturilla vedenpohjatutkijoita :)


keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Enkelitaulu lahjaksi

Väkersin pitkästä aikaa enkelitaulun, kun serkkulikka pyysi. Askarteluliikkeiden paperi/kartonkivalikoima mykistää ja sieltä löytyi tämäkin ihanainen haalistunut lautaseinä :)

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Kirjovirkattu matto mökin eteiseen

Helteellä ei onnistu villan neulominen, yritin kyllä.
Siksipä virkkasin kudetta. Opiskelukaverilta saatu räsymaton ohje on odotellut toteutuista jo vuoden ellei parikin ja nyt otin ja tekaisin sillä maton mökin eteiseen. Eteinen on sopivan pieni paikka testailla ja siedättää ihteä edelleen sillä violetilla. Kuteet tulivat kaupanpäälisinä kangaspuiden mukana ja osan leikkelin vaatteista.


Semmosen sanonnan tiijän, ettei omaa oksaa kannata sahata...
mutta entäs jos virkkaa omia pöksyjään? ;)



torstai 17. heinäkuuta 2014

Puunkantoteline

Varaston siivous, se tartteis taas uusia. Aloitin jo hiukan askartelemalla keskeneräisiä puutöitä valmiiksi. Sahatut kappaleet ovat viereksineet varastossa kohta vuosikymmenen ja porakoneen + liiman esille kaivelu on tuntunut ylitsepääsemättömältä haasteelta. 
Siivousta aloitellakseni (vai vältelläkseni...?) kaivoin pihalle tarvikkeet puunkantotelineeseen ja kahteen "veden pohjaan kahtelu" -välineeseen. Mikä lie oikea nimitys?
Ja puunkantoteline valmistuikin sukkelaan, ne "vesiperiskoopit" ovat vielä pleksiä vaille valmiit.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Betonilaattoja

Piha on kokenut aikamoisen myllerryksen tänä kesänä. Seinänvierustat kaiveltiin auki ja sinne laitettiin patolevyt. Sadevesiviemärit viriteltiin uudelleen ja lisättiin salaojaputket myös lähemmäksi maan pintaa. Ne vanhat, hyvin toimivat ja alkuperäiset ovat melkein kolmen metrin syvyydessä :)
Samalla kivettiin sokkelin vierustat.
Myllerryksen jälkeen pihaan ajettiin multaa ja siihen viskottiin kalkkia ja nurmen siemeniä. Ja nyt sitten kastellaan ja toivotaan muutakin vihreää nousevaksi kuin voikukkia.
Myllerryksessä särkyi pari vanhaa pihalaattaa ja mie topakkana tätinä päätin, että teen ite uudet. Veivasin 125 kiloa betonia (+vedet!) käsivoimin, kun sopivaa veivauskonetta ei nyt taloudesta sattunut löytymään sillä hetkellä.
Kun sitten vauhtiin pääsin, niin pitihän se tehdä parit kässänopemaiset kokeilut nuihin laattoihin:
Toiseen upotin reissutuomisia eli sydänkiviä
Ja toiseen parit maalaussabluunana toimineet pitsiliinat. Seuraavaksi haaveilen kokeilevani muurausta ;)

Raparperiketsuppia, namskis!

Keiteltiin Juhiksen kanssa kokeilumielessä raparperiketsuppia ja siitä tuli tosi hyvää. Tarvii vissiin pakastaa raparperiakin, jotta saa myös talvella tehtyä tätä herkkua. Ohje täältä.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Virkattu pääkallohuivi

Siinä kesähyörinnän sivussa valmistui tämä virkkausinnostuksen toinen tuotos: Pääkallohuivi. Hokasin opiskelukaverin virkanneen tämmösen ja ihmettelin, miten hän jaksoi päätellä ne kaikki langanpäät. Ei siinä mitään langanpäitä tullu, vastasi kaveri. Täh?! Aloitin nimittäin samaisen huivin virkkauksen myös reilu vuosi sitten ruotsalaisen ohjeen mukaan,ja tekeminen hyytyi jo ekaan kalloon juuri näiden monien pääteltävien lankojen vuoksi. Kaivoin tämän uuden ohjeen esille ja virkkasin into piukeana. Kiitos ohjeen laatijalle! Tällä onnistuisi aloittelijakin.
Koukku oli kakkonen ja lankana joku vanha puuvillainen säästökerä opiskeluajoilta. Viimeistä kierrosta kiinteillä silmukoilla tehdessä loppui lanka kesken. Onneksi jemmat ovat pohjattomat ja tätäkin lankaa taitaa löytyä vielä 2 kerää lisää, kulutus 206 gr.

Tässä huivissa on sitä oikenlaista pilkettä ;) näyttää mummovirkkaukselta, mutta harva mummo pääkalloja virkkaa.
Toinen versio (vaaleanpunainen väriltään) alkoi virkaantua heti, kun tämä eka valmistui :)

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Sipulimekko ja perskärpäsyöhousut

Facebookin ompeluryhmässä on nyt kesän aluksi useampi ylläripakettihaaste. Ehdin osallistumaan niistä pariin.
Ensimmäinen sipulikangas oli aika haastava. Mietin, jotta mitä ihmettä noin pienestä läpäreestä kangasta voi saada aikaan. Sitten otin ekan Ottobre-lehden (3/14), joka työhuoneesta löytyi ja sieltä ensimmäisen mekkokaavan Giant Apple Ompelin pienelle kummitytölle mekon/tunikan.
Viime perjantaiksi sitten sain taas keltaista kangasta. Nappikukkia tällä kertaa. Kangas oli aika pliisua miun makuun. Vatuloinnin päätteeksi lipare muokkautui yöhousuiksi. Kaavoitin entisten pöksyjen pohjalta. Pyllypuolelle tein ekan silitysarkkikokeiluni ja leikkelin sinne kärpäsen. Nää on selkeesti perskärpäsyöhousut :)