sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Pois poikkeen talviteloiltaan

Pelargoniat pääsivät talvisäilöstä työhuoneeseen. Rapsin kuivat oksat ja lehdet pois. Mullanvaihto saa vielä odottaa, kunnes selviää onko noista kaikista eläjiksi. Kaksi viime vuoden pistokkaista lisättyä kasvia näyttää siltä, ettei toivoa enää ole, mutta odotellaan vielä hiukan, josko ne siitä virkistyisivät. Oksia kannattaisi typistää ronskimmin, mutta en raaskinut. Haluan, että nuista miun raapukoista näkyy niiden ikä :) Vähän sama kuin vanhojen huonekalujen kanssa: Maalaisromanttisen sisustuskauden vimmassa kaikki piti peittää valkoisen maalin alle: puupinta, alkuperäinen maali, kulumat ja kolhut. Ei kestänyt kauaa tuo villitys tässä talossa, noin yhden lipaston ja lastensängyn verran. Nyt saa ikä ja eletty elämä näkyä. Onkohan tämä jotakin keski-ikään valmistautumista? Kun oppii olemaan "armollinen" tavaroille ja asuinympäristölleen, hyväksyykö sitä sitten nuo omat rypyt, kilot ja elämän kolhut osaksi itseään? Luulen niin :)

perjantai 17. helmikuuta 2012

Kesäkuntoon kiristelyä... hermojenko?

Onnellinen on se, joka on päässyt yli siitä, että uutena vuonna luvataan itselle Se Parempi Elämä. Bikinikuntoon vuonna sejase toistuu vuodesta toiseen. Täällä herkkukielto ja karkkilakko ovat tehneet tehtävänsä ja omat farkut menevät taas jalkaan. Tosin oloa helpottaisi vielä se, että jos niissä pystyisi kävelemään... Eli rojekti jatkuu ja toppahousut suhisevat edelleen. Kun sitä koittaa palkita itseään jollakin muulla kuin herkuilla, niin ostin itselleni ihanan neuletakin. Kunhan kusti polkee, niin esittelen ihastukseni tarkemmin. Huomasin nimittäin (tai sisko huomasi) että tällä tätillä oli iltariennoissa siskon 15 vuotta vanha neuletakki päällä. Noloako? Nokun se on niin hyvä...
Iloista viikonloppua!

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Selviytymistä

Annoin sille ihan vähän narua... tuolle kevätvillitykselle: otin kolme kärsineimmän näköistä pelargoniaa sisälle, vaikka minun piti odotella vielä pari viikkoa. Virittelin ison ikkunan eteen taimihyllyn, jolle nuo raapukat asettelin. Surffailin hyötykasviyhdistyksen sivuilla ja vimma vaan kasvoi. Taitaa olla minun selviytymiskeinoni tuo tuommoinen kevään ja viljelysten suunnittelu. Kuumeiset potilaat tuhisevat sohvannurkissa täkkien alla viidettä päivää ja minä mökkihöperöidyn. Siis lauantaista lähtien ovat pojat kuumeilleet, ensin vähemmän mutta tänään Latella jo heti aamusta 40 astetta ja Juhollakin yli 38. Onneksi syövät ja juovat hyvin, niin en murehdi ihan niin paljoa toisia poloisia. Eilen pääsin onneksi päästelemään höyryjä salille. Ja aamulla sinkosin katolle lumia pudottelemaan, kun tuntui että jotakin on tehtävä, ulos olisi päästävä ja pihapiiristä ei voi poistua. Seuraavaksi varmaankin kaivan lumitunneleita tai siirtelen lunta paikasta toiseen ja takaisin. Uutta luntakin tulee, koska isi-ihminen on työmatkoillaan taas. Mutta antaa tulla vaan, nukuttaapahan paremmin kun saa ulkoilla!

tiistai 14. helmikuuta 2012

Ystävälle!

Hyvää ystävänpäivää!
Olen huomannut, että olen huono ystävystymään. Tai ainakin hidas. Mutta jos ystävystyn jonkun kanssa, toivon ystävyyden olevan ikuista ja teen kaikkeni tämän ihmissuhteen ylläpitämiseksi. Toisaalta, juuri nämä tärkeimmät suhteet pysyvät ja ovat, vaikka niiden eteen ei aina ehditä hirmuisesti ponnistelemaan. Juttu jatkuu siitä, mihin se viimeksi jäi. Tärkeintä on, että voi olla oma itsensä. Tietää, että toinen ei arvostele, ei kerro asioitani eteenpäin ja hyväksyy minut juuri tällaisena kuin olen. Ja sama vastavuoroisesti toisinpäin.
Erästä nuoruusaikaista ystävää kaipaan erityisesti... vaikka ymmärrän hyvin, miksi sitä ystävyyttä ei enää ole: se ystävyys loppui siihen, kun ihastuttiin samaan poikaan. Olin petturi, kun ankaran puntaroinnin jälkeen päätin luottaa vaistooni ystävyyden kustannuksella ja valitsin pojan, tuon rakkaan mieheni, lasteni isän ja parhaan ystäväni. Ehkä joskus saan tekoni anteeksi, vaikka en tänäänkään valitsisi toisin.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

:D

Eipä tänne ihmeempiä, kevättä rinnassa. Valon lisääntyessä suupielet ovat yhä useammin ylöspäin :) Töitä olen saanut tehdä sopivasti, eikä influenssa ole löytänyt vielä tänne meille, vaikka olen käynyt sitä "tautipesistä" etsiskelemässä. Yhdeltä sijaistettavalta luokalta oli puolet oppilaista poissa!
Vakuuttelen itselleni, ettei se edes tule minulle. Lueskelin nimittäin jostakin, että tuo influenssavirus on viimeksi kunnolla vieraillut meillä täällä Suomessa vuonna 2009. Tuona talvena minä ja mies sairastimme jonkun kovan kuumetaudin. Kovaa kuumetta kesti melkein viikon ja vei kyllä totaalisesti mehut. Jälkeenpäin oli hutera ja huojuva olo pitkän aikaa. Samoja oireita kuvailivat tämän talven influenssan poteneet opettajat tuolla koululla.
Jotenka olen päättänyt, että Hyvä Influenssa, tänne on turha tulla tarjoutumaan. Koska satavarma en kuitenkaan asiasta ole, tungen valkosipulinkynsiä sukkiin yöksi (opena en ilkeä syödä sitä muuten kuin viikonloppuisin...), nappaan C-vitamiinia marjoista, hedelmistä ja purkista, D:tä auringosta ja purkista ja popsin tuoretta inkivääriä. Niillä ovat taudit pysyneet poissa joulun jälkeen.

torstai 9. helmikuuta 2012

Kevään merkkejä





Ihanan valoisaa! Katuvalot eivät palaneet vielä viideltäkään.

Piristääkseni itseäni ostin maljakkoot kevään toiset tulppaanit, joita en ehtinyt kuitenkaan päivällä ihailemaan ja kuvaamaan.

Pojille kesävaatetta tilattuna.

Kyllä se näköjään taittuu tämäkin talvi ;)

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Kesäunelmointi jatkuu...

Samoilla linjoilla tänäänkin, eli kesäunelmointi jatkuu. Kaksi edellistä kesää on mennyt remontoidessa, tulevana kesänä en haluaisi tehdä yhtään mitään. Siis ei mitään pakollista, ei poikkeustilaa (olohuoneessa mahtuu kävelemään, eikä siellä ole 3 suurta ylimääräistä työpöytää), ei suurta remonttia, ei remonttipölyä, ei katkaistua vedentuloa. Suunnittelen kovasti pyöräretkiä, metsäretkiä, uimaretkiä, herkkueväitä ja kiireetöntä ulkoilmaelämää. Pihalla palloilua, järvessä läträämistä ja viltillä köllöttelyä. Oikea loma. No eihän se ihan noin voi mennä, mutta omakotitaloasukkaan kesän työlista on tänä kesänä lyhyt. Seinän vierustojen salaojittaminen jatkuu ja mies puhui uusista ulko-ovista. Ulkomaalaus on saatava loppuun, kun viime kesänä se jäi hiukan kesken. Sekin on varmasti mukavaa, kun on saanut nukkua kunnon yöunet eikä rasitteena ole jo täyttä työpäivää eikun -yötä kuumassa leipomossa, puutuneita käsiä ja kun ei ole KIIRE. Sitä sanaa en aio kesällä tuntea enkä muistaa.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Tule, tule jo...

Pakkaset ja lumi alkavat aina jossakin vaiheessa talvea tympäistä, ja nyt mitta olisi taas aikasta täynnä. Viikko jossakin lämpimässä, auringon alla, vailla arkisia rutiineja tekisi varmasti hyvää. Mutta jokainen ansaittu euro on nyt laitettava säästöön kesää varten. Taas se putkahti mieleen: KESÄ.
Yritän edelleen opetella elämään enemmän tässä hetkessä... koitan muistutella, että sitkun kannattaa vaihtaa nytkun:iin. Nautitaan siitä mitä nyt on: vaan kun on vaan tuota lunta ja pakkasta. Hiihtovimma on laantunut ja uuninlämmityskin alkaa olla pakkopullaa. Kynttilänvalossa tunnelmointi ei innosta, niin kuin syyspimeillä ja talviset uuniruuat tulevat jo korvista. Keho ja pää huutavat jo KEVÄTTÄ!
Päästin taas kesähaaveet valloilleen. Aloitin mietiskelemällä milloinkahan voisin ottaa pelargoniat talvisäilöstä sisälle ja selasin ensimmäistä siemenluetteloa. Siitä villiintyneenä avasin viime kesän mökkikuvakansiot koneelta ja pian olin haaveissani tunnin ajomatkan päässä täältä. Istumassa niemennokassa, vinon pöllipöydän ääressä. Kuuntelemassa kesän ääniä, haistelemassa kesän tuoksuja ja tuntemassa auringon lämmön ihollani. Otto seikkailemassa saaressa ja pojat luonnon ihmeitä tutkimassa, sulassa sovussa. Miehenkin otsakurtut siliävät ja suu kääntyy hymyyn vähän väliä. Oma mieli rauhoittuu ja kiire jää venerantaan.
Kyllä sitä on niin kesän lapsi.