Remonttia

Päässä pyörii nyt vain yksi asia ja pitänee kirjoittaa sitten siitä. Siis työhuoneremontti. Ensimmäisessä kuvassa on tyhjä varasto. Tuo vasen peräseinä on tarkoitus purkaa, kunhan sää vähän lämpenee. Kuva on otettu oviaukosta, johon tulee siis se miun kaipaama ikkuna! Oletteko kokeillut työskennellä ikkunattomassa luolassa tai putkassa? Tai siis on miun nykyisessä työhuoneessa pieni ikkuna, mutta siitä ei näy muuta kuin autotallin seinä. Tästä syystä miun ompelukset ja muut käsityöhommat levittäytyvät tehokkaasti putkan ulkopuolellekin.

Nykyisen työhuoneen puolella on vielä paljon tavaraa pakkaamatta. Kirjoja ja mappeja lähinnä. Innoissani irrottelen paneeleita tavararöykkiöiden keskellä. Laitan sieltä kuvan, kunhan saan huoneen tyhjennettyä. Jotta tulisi jotain nättiä tämän päivän päiväkirjamerkintään, lainasin toisen kuvan tapettitalon sivuilta. Viimeinkin minulla on tilaisuus toteuttaa vaaleanpunaista unelmaa, joka on pidetty aisoissa aiemmissa remonteissa. Yksi tyttömäisen tai romattisen sisustuksen kannattaja on jäänyt vähemmistöön tässä taloudessa. Kaikkien seinien tapetointi ei nappaa, koska tila on tosi matala ja sekalaista tavaraa tulee paljon avohyllyille. Mutta edes jollekin seinälle, tai vaikka edes pahvilaatikoiden päällystykseen: ihanaa Ritva Kronlundin Kirsikkapuu-tapettia.

Leppäkerttuja

Remonttihommien välissä piti pikkusen päästä ompelemaan. Viimeinen kassiaihio on nyt sitten ommeltu. Nekin odottivat ompelua valmiiksi leikattuina 8 vuotta! Turkoosi pellava on kirpparipuserosta, punainen raakasilkkiä kummitädin intian reissulta, valkoinen ja musta puuvilla tilkkukopasta. Liimaharsoa käytin jälleen, ja se helpottaa hirmuisesti aplikointien ompelua. Naulakossa on myös aiemmin Latelle virkkaamani leppiskassi. Ihana väriyhdistelmä tuo punainen ja turkoosi. Seuraavaksi tekisi mieli kokeilla leppiksiä vaaleanpunaisella pohjalla tai limenvihreällä... leppisvimma jatkuu näköjään. Mistähän se on peräisin? Yhtenä syynä on varmasti tuo blogimaailmassa vellova ötökkäinnostus, sieltä se varmaan tarttui. Mutta toisaalta innostus leppäkerttuihin on peräisin jo lapsuudesta. Miulla oli pienenä ihana vaaleanpunainen leppäkerttuneulepusero. Maailman paras paita, pidin niin kauan kuin se jotenkin mahtui päälle, vai liekkö äiti viimein pistänyt piiloon, jotteivät ihmiset katsoisi niin säälivästi "ei sillä lapsiraukalla ole sopivia vaatteita", hih hih. Pikkusiskon ristiäisissäkin Hanna 4 v. pukeutui raidalliseen röyhelöliivihameeseen ja liian pieneen villapuseroon :) Äiti joskus mainitsi, että jotain muuta juhlallisempaa oli varattuna, mutta joku itsepäinen jupukka halusi pukeutua noin. Olisipa ihanaa, jos tuo paita olisi tallessa ja pääsisin ompelemaan tilkkupeittoa sen ympärille. Paita on varmasti kiertänyt muillakin serkuilla, muistatteko sitä?

Kasvatusta, osa kaksi

Työhuoneprojekti etenee: varasto on nyt tyhjä! Puuhyllyt purettu ja seuraavaksi alan irrottelemaan seinäpaneeleita. Pojat auttoivat viikonloppuna lankalaatikoiden kantamisessa ja Lauri kyseli jo viimein, että "Äiti, miks siulla on näin paljon lankoja?" Niinpä... langanostolakko olisi paikallaan.
Yksi varastollinen tavaraa on siis nyt sullottu muihin varastoihin, vaatehuoneeseen ja kaappien ylähyllyille. Inventaariotakin sain tehtyä ja muun muassa pinnasängyn päälle laitettava hoitotaso ja Emman kaupunkirattaat olisivat uutta kotia vailla. Tarvitsetko? Entäs joku tuttu?

Meillä alkaa muuten olla jo sadonkorjuun aika. Herneenversoja olen leikellyt salaatteihin, basilikat ja rucolat ovat taimella. Viikonloppuna löydettiin pihalta tuulen mukanaan tuomia hortensian kukintoja. Etsittiin niistä siemeniä ja laitettiin pieneen pöytäkasvihuoneeseen kasvamaan. Nyt vaan jännätään itävätkö ne yhtä menestyksekkäästi kuin tämän kevään muut siemenet. Kastelijoiden intoa pitää edelleen hiukan hillitä.
Siinä istutuksen yhteydessä meillä oli poikien kanssa mukavia juttutuokioita. Puhuttiin muun muassa siitä, että aurinko ei liiku, vaikka siltä näyttää. Miten maapallo pyörii ja kiertää aurinkoa ja että kuu kiertää maata. Isompi pojista sai ehkä jutuista jotain irti, pienempi keventi opetustuokiota kysymällä lopuksi

"Onko auringolla silmät ja hymysuu?" :)

Yöttö-design, tätä se tarkoittaa!

Mie inhoan niitä, no niitä vaatekylkiäisiä. Itse osaan jo sanoa ei, mutta mies ei. Ei ainakaan kun nätti tyttömyyjä hymyilee ja sanoo, että otathan kun ilmaiseksi saat. Nuita shortseja inhosin jo ennen kuin ne työnnettiin Dressmannin kassiin. Mie en olisi huolinut niitä mukaan, koska arvasin ettei niitä pidetä ikinä. No ihan vaan kapinoidakseni päätin, että ne saavat uuden mahdollisuuden. Leikkasin saumat pois ja Ottobren (3/2009) kaavoilla ompelin Juholle shortsit.
Ja kapinointi jatkuu. Ilmaiselle ei siis voi sanoa EI, joten kaapit tursuavat t-paitoja. On sponsoripaitoja, pelipaitoja, firman paitoja jne. Kassitolkulla niitä saisi kuskata kierrätykseen. Käytössä paljastuu hyvin nopeasti, onko t-paita laadukasta materiaalia vai ei. Näitä parhaita t-paitoja olen jemmaillut ja haaveissa on ollut hyödyntää niitä jotenkin. Viimeinen vaihtoehto olisi leikata niistä matonkuteita, ennen sitä päätin tehdä isoista paidoista pienempiä paitoja. Samasta Ottobre-lehdestä löytyi kaava poikien t-paitaan. Paidan punaiset tehosteet leikkasin vanhoista trikoopaidoistani. Muistelen katsoneeni joku viikko sitten dokumentin, jossa kerrottiin, että naisten trikoopaitoja menee kierrätyskeskuksissa hirveitä määriä roskiin. On siis parempi hyödyntää niitä tällä tavalla. Kärpässienten valkoinen osa on vanhaa, hyvää lakanakangasta. Sienet aplikoin liimaharson avulla ja yksityiskohdat kirjoin vapaalla konekirjonnalla. Sienten lakeissa vielä vihon viimeisiä rippeitä lemppipaidastani.

Kahdessa ylimmässä kuvassa on tilanne ENNEN. Kolmannessa JÄLKEEN. Ja neljännessä tosi innokas mannekiini.

Kevättä odotellessa

Lankavarastojen siivouksen myötä puikoille pyrkii monia uusia neuleita. Perjantaina puikoilla pyöri kaksi kevätpipoa. Tarvittiin langaksi Novitan Maxia, sukkapuikot 5,5 mm ja aikaa 2,5 h per pipo. Lopuksi hurautin ompelukoneella omat nimikointini pipojen kylkeen. Puuvillainen pipo pitää neuloa kireäksi, koska se löpsähtää äkkiä käytössä, toisin kuin villapipot.
Keli on tosin vielä sen verran jäätävä, että puuvillapipot saavat odottaa lämpimämpiä päiviä ja talvihatun saa vielä vetää tiukasti korvilleen. Kevään eteneminen tuntuu pysähtyneen, ainakin lämpötilojen osalta. Talviharrastukset kuten hiihto, lumityöt ja talvivaatteiden pukeminen on jo nähty. Seuraavan kerran niistä jaksaa innostua taas reilun puolen vuoden päästä. Kevättalvessa ihaninta on minusta se, että kevät, kesä ja syksy ovat vielä edessäpäin. Puutarhatyöt odottavat vielä, kaikki mahtavat pihamuutokset tuntuvat mahdollisilta. Suunnittelemalla ei saa rakkoja käsiin, nautiskellaan siis siitä :)
Aurinkoista sunnuntaita!

Noro-raitoja

Raitamania jyrää! Liekkö jo viime kauden trendi, mutta meillä se rulettaa edelleen. Joenlangasta lähti vuosi sitten mukaan kaksi kerää ihanaa Noro Silk Garden -lankaa. Suunnitelmissa oli neuloa pojille slipoverit. Kallista lankaa säästääkseni raidoitin tekeleet kahden kerroksen välein Norolla ja yksivärisellä Nalle-langalla. Mukavaa aivotonta joustinneuletta ja sen jälkeen raidallista sileää, eli telkkarinkatsontaneuleita.
Siinä vaiheessa, kun minulla alkoi olla slipoverit kasassa ja kauluksen & hiha-aukkojen resorit neulottuna, Lauri ilmoitti, ettei ikinä laita päälleen tuommosta inhottavaa ja kutittavaa villatekelettä. Onneksi Juho sovitteli neuletta tyytyväisenä. Mutta kun tämä on ihanaa ja kallista silkkivillaa... selitteli äiti-ihminen, mutta ei auttanut. Lauria ihan yökötti mokoma hirvitys. Laten slipoveri viereksi aikansa keskeneräisten kasassa (vai onko se sittenkin epäonnistuneiden kasa... hmm), kunnes keksin purkaa siitä kauluksen ja etukappaleen yläosat, sekä neuloin kappaleet niin pitkiksi, kuin yhdestä Noro-kerästä riitti. Lopuksi joustinneule myös kappaleen yläosiin, ja näin sain itselleni säärystimet, ja neuleelle omistajan, joka tykkää siitä.

Käsityöt on siitä jännittäviä, että aina ei tiedä mitä on tekemässä: pannulapusta tuleekin pipo tai slipoverista säärystimet.
Epäonnistunut neule tarvitsee vain aikaa... tosin joskus ei auta kuin purkaminen.

Nautiskelua

Mieli ei ole maassa,
vaan mullassa.
- Mari Mörö -

Strömsön inspiroimaa

Kokkiohjelmien (& lastenohjelmien!) lisäksi katselen telkkarista Täydelliset Naiset ja Strömsön. Joskus seuraan sisustusohjelmia. Niistä suosikkini on Huvila & Huussi, joka jatkuu muuten taas huhtikuussa. Digiboksin muisti pullistelee vanhoja jaksoja, jokaisessa ihania ideoita, jotka koitan kirjata ylös että saisin lisää tallennustilaa.
Jostain vanhasta Strömsöjaksosta poimimani idean pohjalta tein itselleni uuden jumppakassin. Leikattuja kassiaihioita minulla oli taaaas valmiina työhuoneessa. Samoihin "raameihin" tehtiin nuo pari päivää sitten esittelemäni murkkukassit. Kangas on jotain puuvillan ja pellavan sekoitetta ja tosi napakan oloista. Limenvihreä kangas (joka kuvassa näyttää aika keltaiselta) on kirpparilta ostettua henkkamaukan pellavahousun lahjetta, valkoinen vanhaa lakanaa ja punapilkkuinen viimeisiä rippeitä siitä miun lempipuserosta, jota käytin jo muun muassa Kesämansikka-peitossa. Sieni on kiinnitetty liimaharsolla ja koristeltu vapaalla konekirjonnalla. Sienen jalassa on nyplättyä pitsiä ja iloa-tekstit kirjoin käsin.

Jäi näköjään päälle se KeskeneräisetKäsityötValmiiksi -kuukausi! Suosittelen :) Levisi olkkarin neulekorista tuonne työhuoneen ompelukoppaan. Oikeastaan aika mukava epidemia, eikä tee ollenkaan pahaa vaikka viipyisi pitempäänkin. Onko se tarttuvaa?

Kirjovirkattu meikkipussi

Työhuoneen korissa on viereksinyt jo vuosia yksi lähes valmis kirjovirkkaus. Eilen virkkasin tekeleeseen pohjan & päädyt ja viimeistelin käyttökuntoon. Meikkipussi on tehty muinaisen kudontakurssin jämistä, eli tutkaimista ja kuteen rippeistä, joita aina inhottavasti jää yli ja joille ei meinaa keksiä mitään käyttöä. Tämmönen hamstraaja ei raaski laittaa niitä roskiin. Lanka on muistaakseni Esiton virkkauslankaa, tai jotain muuta ohuehkoa puuvillalankaa.
Kirjovirkkaus on siitä ihana laji, että virkkaussilmukoiden sisään saa kätevästi piilotettua vaikka kuinka paljon langanpäitä, ja työ vain napakoituu siitä. Lankajuoksujakaan ei tule, kuten kirjoneuleessa, ja siksi jätin pussukan vuorittamatta. Vetskarin kiinnitin käsin ompelemalla. Ompelukoneellakin sen voisi kiinnittää melko helposti, jos tekee sen ennen pohjan virkkaamista.
Mitähän keskeneräistä työhuoneesta löytyy tänään siivotessa?

Ap -rikointia ja -likointia

Siivous etenee, hitaasti mutta varmasti. Varastoja ei ole kiva kuvata vieläkään... Jos olisin rikas, ostaisin ihania valkoisia säilytyslaatikoita kaikelle mahdolliselle, mitä varastot kätkevät sisäänsä. Laatikoissa olisi metalliset vetimet ja kauniilla fontilla laput metallikehyksissä, joista sisältö selviäisi penkomatta. Ahh sitä autuutta, kun varastossa käydessä ihailisi valkoisten laatikoiden täyttämiä hyllyjä. Juu, poks vaan, herätys unelmista. Vatsa sisään ja raputyyliin kylki edellä varaston ainoastaan raolleen aukenevasta ovesta sisään.

Tämän kaaoksen vastapainoksi on mietittävä jotakin kaunista, vaikkapa ystäviä :) ja aplikointia. Edellisen kerran näimme syksyllä, keväällä haaveissa tavata meidän mökillä. Syksyisen reissun tuliaisiksi vein Laurin kanssa väsätyt kassit. Kassien idea on poimittu suoraan Lilla A:n blogista.
Liimaharson avulla aplikoin pohjakankaalle kolmesta punertavasta kankaasta murkkujen vartalot. Late piirsi jalat + muut yksityiskohdat ja nimesi kassit. Kahvan juureen laitoin vielä koristeeksi Tiimarin puisia leppäkerttuja, joihin porasin reiät ompelua varten. Eikä tarvitse ostella muovikasseja!

Remonttihaaveita & -painajaisia (?)

Edelliset remontit on meillä vielä vähän levällään, silikonit vetämättä, listoja puuttuu ja seinääkin pitäisi vielä tasoitella ja maalata. Ja mie jo innolla suunnittelen uusia remontteja. Äkkiä se unohtuu, se remonttielämän vaivalloisuus, sahajauhoissa ja sementtipölyssä kahlaaminen jne. Viime kesänä olimme kuukausitolkulla ilman juoksevaa vettä, kun putkiremonttia tehtiin p...se edellä puuhun -tyylillä. Tai siis tuli meille kylmä vesi suihkuhuoneen nurkkaan asti, siitä sitten juoksi/käveli vessaan ja keittiöön. Onneksi oli lämpimät vedet järvissä ja isovanhempien & urheilutalon suihkut lähellä. Mutta ei se silti mukavaa ollut. Siihen verrattuna tämä työhuoneen laajennus olisi aika pieni projekti :) Tänään kyselin isukilta, mitä mieltä hän olisi tuommoisesta ja hän näytti suunnitelmalleni vihreää valoa. Pitää konsultoida vielä sedältä, joka on kirvesmies, jotta mitä mieltä hän on. Ite haluaisin tuota remonttia väsätä, ohjeita & neuvoja tarvitsen ja kunnon työkaluja kyselen lainaan. Inhottavin homma olisikin sitten edessä, kun pitää siivota varastoja siihen malliin, että yksi pieni varastollinen tavaraa mahtuisi kahteen muuhun, jotka myös tursuavat jo nyt. Positiivisesti ajateltuna, tuleepahan kevään kunniaksi siivottua kaikki romuvarastot! Siivouksen aloitusta en halua siirtää tuonnemmaksi, kun palkintona on suurempi, ikkunallinen työhuone. Kuviakaan en ilkeä ottaa ennen siivousta.
Viikonloppuna aloiteltiin poikien kanssa kevään remonttikohdetta numero 2: leikkimökki ja ensimmäisenä reiällisen kattohuovan vaihtaminen. Se piti tehdä jo viime kesänä, mutta ulkomaalauksen (joka myös on kesken...) ja putkirempan takia ei ehditty.
Eikun hommiin siis!

Toimitusaika 3 vrk - 5 v.

Jotkut käsityöprojektit tuppaa viipymään, tai lähinnä aloittaminen tuntuu ylivoimaiselta. Toiset, yhtä työläät hommat saa sitten tehtyä ihan samantien. On se ihmeellistä.
Yksi ikuisuusprojekteistani on ollut ommella äidille kassi Marimekon unikkokankaasta. Kangas on lojunut milloin missäkin, ennen pesua, pestynä ja nyt jo uudelleen nuhraantuneena. Eilen illalla sitten päätin, että vetkuttelu saapi riittää. Saumuri ja ompelukone surisivat vielä myöhään illallakin. Välillä viuhuivat neula ja lanka. Ompelin laukun Marimekon kassin mallia mukaillen. Lisäsin siihen vetoketjullisen, nimikoidun sisätaskun vaaleanruskeasta unikkokankaasta. Valmista tuli! Tilauksesta toimitukseen kului varmaankin noin viisi vuotta.
Toinen samalta istumalta valmistunut työ oli ukin lempihatun pellavakankaiden uusiminen. "Tilaus" tuli kolme päivää sitten, eli ei ihan yhtä pitkä viive kuin äitini kassilla. Harvoin sitä saa omia onnistuneita ompeluksiaan purkaa, mutta niin olen tehnyt varmaankin kolme tai neljä kertaa tämän lätsän kanssa. Nauhat irti ja uudet kankaat haperoituneiden tilalle, ja hatun käyttöikä pitenee taas vuosia. Kierrätystä parhaimmillaan, koskapa pellavakangaskin on peräisin vanhasta paidasta. Ukin harmiksi taitaa vaan käydä seuraavalla kerralla niin, että on uusittava myös hatun nauhat, alkavat olla jo aikasta kuluneet.
Siinäpä varmasti mieleiset synttärilahjat ukille ja mummille. :) Viimeisessä kuvassa on hattu ennen restaurointia.

Lauantaimietteitä

Niinhän siinä sitten kävi, jotta mahatauti iski tämän talouden viimeisiinkin uhreihin. Toivottavasti edes Otto välttyy pöpöltä. Koiran ripuli on vielä ällöttävämpää siivota kuin ihmislasten oksennukset.
Tauti oli meillä äkäinen ja ärhäkkä, mutta onneksi myös nopea. Pahimmillaan isi kuskasi ämpäreitä keskellä yötä kolmelle yökkäilijälle ja lakananoita pesuun kahdesta sängystä, kun Juhokin yökkäsi vielä parin päivän tauon jälkeen pienet encoret. Mutta voi tätä ihanuutta, kun nyt taas kahvi ja pulla maistuu :)
Pariin päivään en ole käsitöihin ehtinyt paneutua, joten vieroitusoireita alkaa jo ilmaantua. Uusia neuleideoita pukkaa, liekkö syynä uusin Novita-lehti vai päättynyt neulelakko. Lauri tilasi itselleen uuden kevätpipon, punaisen omenapipon. Piirsi pyynnöstä jopa kuvat + karan ja lehden kiinnitysohjeet. Samoihin papereihin tuleva arkkitehti tai kirvesmies luonnosteli myös talopiirrustuksia, nukkekoteja halkaistuna muistaakseni. Juholle haaveilen neulovani kirkkaankeltaisen pipon. Juho kun on väreiltään tummempi, kuin tuo ensiksi syntynyt pellavapää. Silmät värjäytyvät päivä päivältä enemmän harmaista ruskeiksi. Ilmeisesti kaikki vähät ruskeasilmäisyysgeenit molemmilta mummoilta kasautuivat Juholle, pikku hurmurille. Silleenhän se on selitettävä ;) Lauri on muuten isänsä kopio, mutta silmät ovat vihreät niinkuin miulla.
Olen tosi mielissäni, jos saa pojille puettua muutakin kuin sitä iänikuista sinistä väriä. Nyt pitäis vaan keksiä millä puuvillalangalla voisin korvata Tennessee-langan? Ehdotuksia? Ei ollut tarjolla semmoista kirkkaanpunaista Tennesseetä paikallisella Tokmannilla, eikä Novitan verkkokaupassakaan.
Ennen tautia viimeistelin kaksi Tilda-pannulappua mökille. Toisessa lukee miun, toisessa siun. Taustapuolella on tummanruskeaa pellavaa, jos vaikka sillä varmistaisin sen että ne raaskii ottaa käyttöönkin. Niiden myötä ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!

Keskeneräisten kasa

Kuukausi meni hujauksessa. Päätin siivoillessani tuolloin, että oli tullut aika tehdä keskeneräisiä töitä valmiiksi, ja uhosin jopa uusienkäsitöidenaloituslakolla. Lakko ei pitänyt, ainoastaan uusia neuleita en aloittanut. Muiden käsitöiden suhteen en pysynyt ruodussa. Ihmisluonto on heikko houkutusten edessä. On muuten aikasta ihania nuo uudet DOPS dippailukeksit, mutakakun makuiset ainakin ja kahvin kanssa :)

Tuosta läjästä valmistui
* yhdet siniset palmikkovillasukat siskolle. Niistä puuttui vaan terät, koska lanka loppui kesken. Neuloin sitten kärjet erivärisiksi.
* kahdet pienet vaaleanruskeat pöllölapaset, niistä puuttui peukut ja koristelut.
* lyhythihainen hupparineule itselleni, kirjoittelin sen historiasta jo aiemmin
* raidalliset silkkivillasukat itselle Noro-langasta. Perussukkien yksiväriset raidat on tummanharmaata Nalle-lankaa. Voi ihanuutta nuita Noron värejä, huokailee hän.
* taustalla näkyy petroolin värinen resori Tempo-langasta. Sitä ei enää ole. Resorin jälkeinen mallineule oli liian hidasta neuloa: paksuilla puikoilla paljon yhteenneulottavia silmukoita. Lankalaatikossa on nyt sitten petroolia Tempoa ensi talven asusteisiin, mieleinen malli löytyi taas Jatta Soheltaa -blogista. Maltoin kuitenkin olla aloittamatta :)
* vaaleansinisen mattovirkkauksen purin takaisin kuteeksi, se ei siis ole enää kesken.

.............
Keskeneräisinä lojuvat edelleen tuo
- tummanharmaa neule Laurille, tai jos vielä kauan menee, niin Juholle tai jos vielä kauemmin niin siskon pojalle. Talvivillapaidan kokoaminen ei motivoi nyt kesää odotellessa, seli seli.
- oranssikeltavihreä vauvan hattu ja liuta yhtä vakuuttavia selityksiä...

Helpottuiko elämä tai olotila kuin taikaiskusta, kun sain keskeneräisiä töitä pois nurkista lojumasta? No ei helpottunut, en sitä kyllä odottanutkaan :).
Mieliala on kyllä erityisen aurinkoinen, verrattuna siihen miltä kuukausi sitten tuntui. Mutta eiköhän tuo aurinko ole se miun ja monen muunkin elämäneliksiiri, joka saa naamat ja suupielet kääntymään kohti korkeuksia. Kokeiluni ei siis tuottanut havaittavaa muutosta olotilaan. En tunne olevani sen järjestelmällisempi, varmempi, siistimpi, kypsempi, kokonaisvaltaisempi tai yhtään mitään muutakaan enempää kuin ennenkään. Keskeneräisyys on varmaan hallitseva ominaisuuteni, paras vaan hyväksyä se ja jatkaa unelmien tavoittelua tämmöisenä, epävarmana mutta aina niin kauhiasti kaikesta uudesta innostuvana. Itselleen voi yrittää todistella, että se on taiteellisuutta ja boheemiutta. Puolisolle näitä selityksiä ei viitsi esittää, mieluummin raivaa ne keskeneräiset työt ja levällään olevat käsityötarvikkeet takaisin työhuoneen oven taakse. Ja edes yrittää pitää huushollin jonkunmoisessa järjestyksessä. Turhauttavaa muuten tuo siivous lapsi- & koiraperheessä, mutta siihen toisella kertaa.
Kuulin radiosta , että 4/5 meitin ikäisistä kaipaa elämänmuutosta. En ole varma kuulinko oikein, mutta silloin täytyisi varmaankin tehdä semmonen suurempi inventaario, eikä vain pöyhiä pintaa. Inventaariota onkin luvassa ehkä jo ensi kesänä: vaivihkaa koitin ehdotella isännälle, että vois vaikka laajentaa työhuonetta varaston puolelle. Tärkeintä olisi tietysti samalla lisätä lämpöeristystä talon matalan osan seiniin. Taisi nielaista syötin koukkuineen ;)

Kevätpuuhailua

Ihana aurinko paistaa taas ja tautitilanne on helpottanut, ainakin tilapäisesti. Ulkoilun jälkeen askartelimme pikkuisen. Yllytin poikia tekemään paketit koruille, jotka väsättiin pari päivää sitten. Työhuoneesta kaiveltiin esiin leimasimia, mustetyynyt, liimaa, kartonkia ja pakettinarua. Pienten alkuvalmistelujen jälkeen taiteilijat pääsivät hommiin. Vaikeustaso oli sopiva, koska motivaatiota riitti nauhojen kihartamiseen ja sitomiseen saakka.
Eilinen meni Juholta ihan vaan huilaillessa, päiväunetkin venyivät monen tunnin mittaisiksi. Juhon nukkuessa laitoimme Laurin kanssa tämän kevään ensimmäiset siemenet multaan. Herneenversojen lisäksi haaveena olisi vehreät basilikaruukut. Keväämmällä istutetaan ruukkuihin lisää yrttejä.
Olisiko jotain vinkkejä, mitä muuta voisimme esikasvattaa? Kasvien pitäisi sopia kesäajan laiskoille kastelijoille, ei siis ainakaan kesäkurpitsoja eikä kurkkuja. Aiempina vuosina on jo kokeiltu ainakin kelloköynnöstä, titoniaa, tomaatteja, paprikoita, useammanlaisia krasseja, mustasilmäsusannaa ja yrttejä + sitten ne kukat ja vihannekset, jotka istutetaan suoraan kasvimaalle. Kokemuksia maa-artisokasta? Vai istutetaanko se suoraan ulos?
Huomasin harmikseni, että kastelijat olivat eilen niin tehokkaita, että epäilen näiden ensimmäisten viljelysten homehtuvan. Mutta eipä se mitään, joitakin asioita lapsien on hyvä oppia kantapään kautta. Kaikkia vanhempien virheitä ei tarvitse toistaa, mutta tuommoisia pienempiä juttuja. En ikimaailmassa halua olla semmoinen curlingäiti, joka raivaa kaikki esteet ja hankaluudet lastensa tieltä. Siinä ovat sitten opettajat koulussa ihmeissään, kun kaikki ei suju niin kuin tanssi. Ja tilitänpä tähän vielä sitten yhden asian, jota olen mietiskellyt, kun olen kirjoitellut nuista poiken askarteluhetkistä: pojilla ei ole aina järjestettyä ohjelmaa. Juu-u, meillä ei työskentele ohjelmatoimisto Ä&I. Pojat ovat oppineet siihen, että elämä on välillä tylsää. Viihtyäkseen pitää keksiä myös itse leikkejä ja tekemistä. "Miulla ei oo mittään tekemistä" yhdistettynä semmoseen naukuvaan ääneensävyyn, argh... jokainen vanhempi törmää siihen toisinaan. Onneksi veljekset eivät harrasta sitä kovin usein. Tilanne on sitten ihan toinen, kun veikka ei ole kotona. Tappelukaverista on siis jotakin iloa ja hyötyä.
Onnea on... sisko tai veli :)

Voiko talvella kirjoittaa Yötön yö?

2/4 vahvuudesta mahataudissa. Miksiköhän lasten oksennustauti alkaa lähes poikkeuksetta keskellä yötä? Juho aloitteli yhden aikaan ja oksenteli kahden tunnin ajan kymmenen minuutin välein. Oli pieni ihan puhki, vatsalihakset varmasti krampissa. Mehut meni niin totaalisesti, ettei toinen meinannut jaksaa enää nousta sängyssä pesuvadin ääreen istualleen yökkimään. Koneellinen lakana- ja yökkäripyykkiä kuivuu jo tuolla ulkona auringossa.
Illalla syötin pojille hapankorppuja ja mansikoita. Mansikoiden kohdalla kävi mielessä, että nämä marjat ne varmaan tulee vielä uudelleen vastaan, ja niin kävikin. Onneksi en syöttänyt mustikoita.
Ennen iltapalaa inspiroiduttiin uudesta kirjasta, jonka posti eilen toi. Kirja on Muksuperheen puuhakirja, jossa on vuodenaikojen mukaan järjesteltynä askartelu- ja käsityövinkkejä ja paljon muutakin. Selailtiin kirjaa yhdessä ja päädyttiin helmityösivuille.

Kaivelin työhuoneen kätkoistä kirppareilta ja henkkamaukasta ostettuja helminauhoja ja yhden paketin ihan peräti uutena ostettuja helmiä. Ja sitten väkertämään. Ensin isompi alkoi väsäämään tuliaislahjaa ystävälle ja kohta innostui pienempikin. Nyt vaan odotellaan sitten, miten tautitilanteen kanssa käy, päästäänkö viemään tuliaiset, vai kaatuuko lisää potilaita petiin? Juhoa huoletti yöllä kaikista eniten se, että mitenkä meijän vierailureissun nyt käy :)

Sana on vapaa!

Viimeinkin osuin oikealle sivulle ja löysin kohdan, mistä sain muutettua kommenttilootan kaikille avoimeksi. Eli sana on vapaa, käythän kritisoimassa ja kommentoimassa. Kerro mitä olet mietiskelyt tässä muutaman viikon aikana... huomasin nimittäin, että joku oli käynyt lukemassa miun sepustuksia. Huomenna pitää katsella, mitä tuosta olkkarin keskeneräisten käsitöiden läjästä jäi jäljelle, kasvoiko kiellettyjen keko vai sainko jotain valmiiksi tai purettua alkutekijöihinsä. Kuukauden uusienkäsitöidenaloituslakko on nimittäin ohi. Tosin taisi lakko tehota vain neuleisiin. T:Rikkuri

Tilda-pannumyssy

Välillä pitää saada tehdä käsitöitä jonkun toisen laatiman valmiin ohjeen mukaan. Voi jättää aivot narikkaan ja tehdä vain niin kuin käsketään. Niin, ainakin jos jaksaa lukea ohjeita jo ennen kuin on pulassa. Sama tilanne kaikenmaailman teknisten vempainten manuaalien kanssa: isäntä kokeilee ja soveltaa, asentaa, pähkäilee ja kiroilee. Käyttöohjeet on amatööreille... tuo toimintamalli on tainnut vaivihkaa tarttua.
Viimeaikojen pahin koettelemus oli jouluna, kun poikien paketista paljastui iso autorata. Ohjekirja ihan liian monisivuinen luettavaksi ja täynnä vieraita kieliä. Kaksi malttamatonta formulakuskia hoputtaa ja edessä on iso laatikko täynnä pieniä ja suurempia palikoita. Ja mitä sitten kun rata olisi valmis? Jatkuvaa mekkalaa ja taistelua, ja sitä alituista vian etsimistä, miksi mikään ei toimi. Eli mekaanikon motivaatio nolla. Tuommoisina hetkinä olen erityisen kiitollinen, että talossa on mies. Kiukuteltuani aikani radan kanssa tajusin pyytää apua ja väistyin takavasemmalle ompeluhommiin. Kohta innokkaita formulakuskeja taisi olla jonoksi asti :)
Niihin tildaompeluksiin palatakseni: Kaivelin esille Tone Finnangerin kirjan TILDAN KEVÄT Ompelua ja askartelua. Sieltä malliksi valikoitui aplikoitu pannumyssy ja parit patalaput. Toiselle puolelle kirjoin "Kahviako?" ja toiselle "Vai teetä?". Pitäisköhän keittää kotonakin pannukahvit ihan vaan vaihtelun vuoksi.

Lettuhilloa

Jotain hyvää iltapalaa teki taas sunnuntaina mieli, joten miesväki väsäsi maailman parasta pannukakkua. Ohje on äidiltä, taitaa löytyä kuukeltamallakin (=googlettamalla). Hillot tietenkin lopussa, ja piti tyytyä ABC:n valikoimasta löytyneeseen ainokaiseen eli lettuhilloon. Purkin kyljessä lukee enemmän ja vähemmän omituisia aineksia, joiden suhteen olen viimeaikoina tullut epäileväiseksi.
Lisäksi avattuna hillo oli näistä aineista huolimatta tai niistä johtuen (?) harmaata :(
Tuohon hätään ei sitten muuta keksitty, kuin laitella pannarin päälle pakastemansikoita ja sokeria. Osa sakista veteli pannarit tuolla harmaalla mössölläkin. Totesin, että tämän jälkeen pitää meidän pienestä jääkaapista löytyä edes yksi purkki omaa lettuhilloa. Tänään sitten kaivelin pakkasesta mansikoita ja vattuja, ja jauhokaapista hillosokeria. Ja eikun kiehumaan. Tuloksessa on vähemmän tuntemattomia ainesosasia ja väri on marjaisa! Tänään voisi testata hilloa teeleipien kera... slurpsis.
Arvaatko mikä nuista kolmesta on kaupan hillo?

Lämpöä

Voi ihme tätä oloa, mökkikuume korventaa. Kauheasti tekisi mieli jo mökkelemään. Suunnitelmia pyörii päässä ja papereilla niin, että ei meinaa malttaa öisin nukkuakaan. Yksi ihanimmista asioista mökillä on puuhella. Olen vuosia haaveillut sellaisesta, ihaillut niitä ja leikellyt lehdistä talteen kuvia unelmien puuhellasta. Käsityömessuilta ostin joku vuosi sitten tämän maalauksen. Kuvassa mummo häärää hellan edessä, paistaa leivonnaisia ja kissakin nauttii olostaan. Kuva on jouluinen, mutta ihanan tunnelmansa vuoksi se on minulla esillä ympäri vuoden. Ateljee Idyllin nettikaupasta olen sen jälkeen tilannut lahjaksi pari muutakin saman tekijän sisustustaulua.
Syksyllä kävimme ensimmäistä kertaa katsomassa haaveittemme kesämökkiä.
Ensin piti kurkkia kaikista ikkunoista. Ihastuin siltä seisomalta tuohon mökkiin, eikä pienimpänä syynä ollut talon lämmitysjärjestelmät. En nähnyt rumia lattioita, repsottavia seinämaaleja, outoa huonejakoa enkä ikkunan alta lahoa ulkoseinää, näin vaan talon ihanan hellan ja uunin siinä takana. Makuuhuoneen pönttöuunikin oli hopeamaalistaan huolimatta valloittava. Tarjous vetämään ja pienen kilpailun jälkeen mökkiunelma toteutui. Ehkäpä jo ensi viikonloppuna pyörähdämme lähitienoilla kurkkimassa miltä jäätilanne näyttää. Lumitilannekin mietityttää, mutta jos katot ovat kestäneet yli sadan vuoden lumet, niin toivottavasti kestävät tämäntalvisetkin. Mökin entinen isäntä on meitä valaissut, että talvella sinne ei pääse. Saaren ympärillä vellovat kovat virtaukset, joten jäille ei ole menemistä.
Ja luonnonvoimia ei pidä mennä uhmaamaan, kuten maailmaltakin kuuluu taas :(

Sänkytuunaus

Juho kasvoi ulos pinnasängystä 2009 syksyllä. Ei ollu meillä vauvoja enää. Kirpparikierroksella löytyi sitten tämä punainen lyhennetty kerrossängyn puolikas, hinta huimat 10 euroa. Ensimmäiseksi revin Tiku ja Taku -tarrat pois ja purin sängyn osiin. Kuumailmapuhaltimen ja siklin kanssa telekkusin muutaman päivän pakkasessa ja viimeistelin maalinpoistotyön hiekkapaperilla.
Ja sitten uusi, valkea maali pintaan. Sen verran on mieltymykset muuttuneet puolessatoista vuodessa, että nyt jos tekisin sänkytuunausta, saisi punainen väri jäädä. Tuolloin kaikki piti maalata valkoiseksi. Onneksi sain maalausvimman pidettyä tuolloin edes sen verran aisoissa, ja kalleimmat huonekalut säilyttivät alkuperäiset värinsä. Omat tekeleet ja kirppishuonekalut saivat sen sijaan kokea maalaisromanttisesta tyylistä innostuneen tuunaajan valaistumisen.
Pinnasängyn jälkeen tuo uusi/vanha sänky oli kovin matalareunainen. Ensiapuna pidettiin tuolia sängyn vieressä. Mätkähdyksen ja yöitkun jälkeen keksin laittaa patjan ja sängynlaidan väliin valkoiseksi maalatun laudan, joka esti Juhoa putoamasta. Suunnittelin maalaavani sängyn päätyyn Juholle sopivan runon, mutta päädyin jättämään sen valkeaksi, koska sänky voi olla joskus jonkun toisenkin käytössä. Henkilökohtaisuudet siis tekstiileihin...
Uusi sänky kaipasi uutta, ihanaa peittoa. Minulla oli ollut jo vuosia tekeillä pellavainen vanutikattu parisängyn peitto, joka ei tuntunut valmistuvan millään. Keksin puolittaa tuon suuritöisen tekeleen ja vaihdoin tekniikkaa käsin tikkauksesta konetikkaukseen. Ja tadaa: Juho sai oman päiväpeiton. Toinen puolikas odottaa sopivaa kohdetta ja inspiraatiota keskeneräisten ompelusten arkistossa.

Rinsessana

Hääpukuni. Se on miun tekemistä käsitöistä se suuritöisin. Jokaisella pikkuprinsessalla on haaveena saada se unelmien hääpuku, tai ainakin jonkinlainen tanssiaismekko. Oma suunnitelmani oli piirtynyt papereihin ja luonnosvihkoihin pikkuhiljaa. Halusin puvun yläosasta istuvan, helmasta kellomaisen. Kaksiosaiseen päädyin, jottei puvun koko paino olisi pelkkien olkapäiden varassa. Käytin materiaalina raakasilkkiä, jonka ostin Lappeenrannasta kesätyöpaikastani Karjalan Ompelukoneesta. Vinkkinä by the way, kun silkin pesee kankaana, ennen puvuksi valmistamista, niin valmiinkin puvun voi pestä vedellä. Siis ei tarvitse miettiä pesuloiden kuivapesua.

Pukuun piti kehitellä vielä se jokin juju. Haaveilin, että puvussa olisi myös jotain vanhaa, joten vuoritin yläosan suvun vanhalla lakanakankaalla. Toinen näkyvämpi juju on pellava- ja silkkilangalla kirjomani sydänlehtiköynnös, jonka kirjoin kaula- ja hiha-aukkojen ympäri, yläosan helmaan ja helman alareunaan. Siinä vierähti tunti jos toinenkin ähnätessä. Harmi vain, että hääpuku on melkolailla kertakäyttöinen ;) Olen kyllä suunnitellut, että jos joskus tarvitsen juhlavaa iltapukua, voisin värjätä tuon oranssiksi tai limenvihreäksi... tai sitten jätän sen odottamaan seuraavia sukupolvia.
Puku oli mieleinen. Kevyt kantaa, mukava päällä ja tunsin päivän ajan olevani prinsessa. Ja tuo ritari on miun unelmien prinssi yhä edelleen, vielä 15 vuoden jälkeenkin :)

(Ylimmät kuvat otti Räsäsen Juhani, minä menin ja leikkelin niitä)

Ompelukuvat

Käsityönopettaja minussa yrittää aina välillä yllyttää poikia ompeluhommiin. Ompelukone kiinnostaa hirmuisesti, mutta olen sanonut, että ei ihan vielä. Virtanappi pysyköön toistaiseksi salaisuutena, koska armas ompelukoneeni ei kestäisi sitä rallia. Tutustukoot ensin mummon vanhaan poljettavaan, joka odottaa hihnan laittamista ja siirtoa mökille.

Ensimmäisiä vohvelipujoituksia ja tupsuja olen vaivihkaa yrittänyt kohderyhmälleni markkinoida. Havaitsin, että ei vielä, liian hidasta ja pitkäveteistä vauhtiveikoille. Sitten muistelin, miten itse aloittelin pienenä tyttönä ompeluksia ja mieleen tulivat pahviset ompelukuvat. Houkuttelin Lauria piirtämään itse pahville auton tai muun mieleisen kuvion, mutta eipä se silloin toista huvittanut. Joten äiti teki mitä halusi: suunnitteli lahjaksi sopivan seinätaulun, vahvisti tussilla ompeleiden reitit ja pisteli neulalla reiät pahviin. Sitten pientä motivointia, puhetta itse valmistetun lahjan arvokkuudesta, mukavasta tekemisestä ja blaa blaaa blaaa. Markkinointi tehosi ja poika halusi kokeilla ompelua :). Sopiva vaikeustaso on nyt löytynyt, joten eikun omia malleja suunnittelemaan!

Pikkuveikka

Olo on ankea, kuristaa ja puristaa eikä ihminen meinaa tajuta, että mikä vaivaa? Pohtii, että onko flunssaa vai kevätväsymystä, miettii miten voisi lääkitä. Sitten tajuaa äiti-ihminen, että on ikävä. Ikävä omaa lasta. En jaksa enää ajatella, että nyt pitää nauttia, kun lapset eivät tappele. Ei kuulu huuto, ei mekastus ja kukaan ei itketä toista. En jaksa enää ajatella, että voi kun ihanaa, kun lapset saavat välillä nauttia jakamattomasta huomiosta. En jaksa enää vakuutella itselleni, että on tosi hienoa, kun pieni ihminen pääsee reissuun ilman äitiä ja reipastuu reissussa. Koti on ollut tyhjä, kun 1/4 puuttuu, tai 1/5 kun Otto otetaan mukaan. Onneksi pian on perjantai ja Juho tulee kotiin! Laurikin alkaa jo tympääntyä yksin olemiseen ja pikkuveikka pulpahtelee puheissa esiin yhä useammin.
Jottei menisi ihan vaan ikävän itkemiseksi, laitan vielä kuvan poikien Pikkuveli-villatakeista. Ohjeen ostin Ravelrystä. Lankana 7-veljestä, värilangat kasvivärjättyjä: keltainen sipulin jälkiväriä (tinapuretuksella), punainen veriseitikkejä & verihelttaseitikkejä.
Suloiset myrkynkeittäjäystävät, joko pian päästään taas myrkkyliemien keittoon?

Että semmonen itkuvirsi tuli tänään.