maanantai 31. toukokuuta 2010

Kohta se on täällä... kesä.



Mökkielämää

Viikonloppuna mökkeiltiin koko perheen voimin ensimmäistä kertaa. Viime kesänä minulla ei vielä ollut voimia ajatella "lomailua" veden äärellä, koko ajan peläten sitä että pojat tipahtavat veteen. Mutta nyt uskaltauduttiin saareen, ja ihan mukavasti meni. Juniori kasteli koko vaatekertansa kahdesti perjantaina, mutta sitten ymmärsi pysyä poissa vedestä. Kalastamaan päästiin myös ja pojat saivat elämänsä ensimmäiset hauet. Sattui vielä niin ihmeellisesti, että uistellessa molempien poikien uistimiin tarttui yhtä aikaa kala. Siinä oli veneessä liikettä, kun mies koitti kelata toista ja minä toista virveliä. Ja yritettiin vielä pysyä istuallaan, kun juuri oli pojille neuvottu, että veneessä ei saa seistä. Tottakai siinä toheltaessa siimat meni ristiin, mutta onneksi kalat saatiin veneeseen. Tunnin päästä siitä kalat olivat jo fileinä paistinpannulla ja heti kohta tyytyväisten kalamiesten masuissa. Seniori esittelee kuvassa saalistaan ylpeänä. Sen verran käsityöasiaa väliin, että nuita wurm-pipoja olen nyt tehnyt kaksi. Tykkäsin paljon tästä helposta mallista, jota voi tehdä telkkaria katsellessa tai nukkumaan ruvetessa, ilman että innostuu neulomaan aamuun asti. Koristeeksi laitoin pätkän nauhaa, jossa lukee power (kierrätyskamaa: Power Cup-passista jemmasin nauhan talteen muinoin, ja sille löytyi nyt käyttöäkin).
Wurm-pipo
Pienin koko
Lanka: kerä Novitan Tennesseetä
Puikot 3 ja 3,5 mm.

Mökkikuume pahenee näköjään vuosi vuodelta. Nautin viikonloppuna tosi paljon niistä omista pienistä hetkistä, kun pojat nukkuivat päiväunia ja mies oli kalastamassa. Aallot liplattelivat laituriin, radio soi hiljaisella ja lueskelin sisustuslehtiä unelmoiden omasta kesämökistä.
Ehkä sitten joskus...

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Kirjovirkkauksen pauloissa


Kasvimaalla möyrimisen lisäksi olen pitkästä aikaa kaivellut esiin virkkuukoukun ja puuvillalankoja. Juniorille valmistui liskolaukku syksyllä alkavaa liikuntakerhoa ajatellen. Siinäpä on hyvä pillimehua ja kerhotossuja tomeran poikasen kuljettaa. Liskojen lisäksi laukussa on keskellä teksti: Mistä on pienet pojat tehty?
Yöttö

Täällä esittäytyy Yöttö, tyttö 30 v. Pohjois-Karjalasta

Olen blogikoukussa: nautin suunnattomasti ihanien (maalaisromanttisten) sisustus-, käsityö- ja askartelublogien lukemisesta. Jo yli vuoden ajan olen haaveillut omasta blogista, mutta en ole saanut aikaiseksi lähteä tuottamaan omaa tekstia ja kuvia. Mutta nyt voisi olla sen aika.
Taustatiedoiksi voisin kertoa itsestäni sen verran, että olen kahden pienen pojan (Seniori ja Juniori) äiti. Naimisissa olen ihanan miehen kanssa ja täällä omakotitalossamme asuu myös koiramme Otto.
Käsityöt ovat intohimoni ja koulutukseni liittyy niihin. Haaveilen käsityöyrittämisestä ja kesämökistä. Luultavasti blogini tulee käsittelemään pääasiassa käsityötekeleitäni, sisustusta ja lapsiperheen elämää. Rakastan myös pihalla touhuamista ja leipomista.
Elämä ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta yritän opetella ajattelemaan positiivisesti :) Yhtenä tavoitteena minulla on oppia elämään tässä hetkessä. Sitku-elämän sijaan nytkun-elämää ja kiireettömyyttä. Jotta tältä pohjalta mennään.
<3 Yöttö